lauantai 5. marraskuuta 2016

Jekku korkkasi VOI-VOI-luokan

Pari viikkoa sitten sain ällitällin, että täytysi vielä tänä syksynä ehtiä käymään tokon voittajaluokassa Jekun kanssa. No, sopiva päivä löytyi kalenterista (tai melko sopiva, kun oli vaan iltapäivä buukattu) ja laitoin rohkeana ilmon menemään. Ajatuksena oli mennä tsekkaamaan koulutustasoa, vaikka periaatteessa Jekku kaikki liikkeet osaakin. Kuitenkin osasin jo arvella, että liikkeet eivät ole vielä niin varmalla pohjalla, että suoriutuisi kaikista erittäin hyvin. Pakkasta olikin aamulla rapiat -10 astetta ja kuten aina käy, niin maneesi, jossa koe oli, oli kylmempi kuin ulkoilma, joka ehti jo lauhtua hiukan aamusta. Hiukan mietitytti metallinouto, mutta järjestäjät keksivät laittaa metallikapulat puhaltimen eteen :)

Paikallaolo jaksaa aina tämän(kin) kanssa jännittää. Jekku tietty piippas ennen kehää meidän viereisen nartun perään, mikä ei jostain syystä vähentäny mun jännitystä yhtään. Maahanmeno oli kuin hidastetusta filmistä ja Jekku katsoi mua et "ootko tosissas, tuohon kylmälle hiekalle?", itse paikallaoleminen sujui hyvin ja perusasentoon siirtyi nopeasti, eikä reagoinu muiden käskyihin ennen sitä. 8pistettä

Yksilöliikkeet alkoivat ruudulla. Jekku meni ihan hyvin ruutuun, pieni hiljennys ennen ruutunauhaa, mutta kuitenkin jatkoi ruutuun ja pyssäsi hyvin ja siitä maahan. Kutsuttaessa se tuli, mun hämmästykseksi, hyppimään mun viereen. Siis Jekku! Villinä! Tästä myös kasi. Sitten "ällä", olis voinu olla täpäkämpi, muuten en tiedä mikä oli vikana, pisteet 8. Tulikohan sitten tunnari, ei pysty enää muistamaan :D No, tunnarissa meni hyvin haistelemaan ja bongas oikean, mutta sitten päätti vielä haistella muut läpi, ennen kuin poimi sen oikean ja lähti tuomaan. Pysäs matkalla, josta lisäkäsky ja sit se onneton tunnari vielä putos siltä suusta ennen luovutusta, tästä räävittynä 5 pistettä. Olin kuitenkin tyytyväinen suoritukseen, kun tunnetila oli oikea ja se malttoi haistella. Luovutushässäkät johtuivat siitä, että en ole vielä treenannu sitä osuutta juurikaan. 

Kaket: juuri silloin kun ekaa siirtymistä piti alkaa tekemään, alkoi maneesin ovella joku kälättämään kovaan ääneen ja Jekun huomio kiinnittyi kakejen ajaksi sinne. Eli siihen nähden olen todella tyytyväinen, Jekku teki kaikki asennonvaihdot, yhteen tarvitsi kaksi käskyä. Liikkui hiukan. Pisteitä 7. Ohjattu: Kun piti lähteä seuraamaan, meinas Jekku sännätä noutoon. Sitten kun sai oikeassa kohtaa luvan noutoon, lähti hyvin, mutta kun oli haistanut kapulaa lähti painelemaan toiselle kapulalle, ei kuunnellu mun huutoja, mut ei tuonut sitäkään haistettuaan, että hyiii, sekin on jonkun muun kapula. 0 pistettä. Metskussa toistui sama: hyyyiiiii, jonkun muun kapula, 0 pistettä. Tuomari kommentoi, että onpa rohkea koira, kun uskaltaa jättää tuomatta :D

Seuraaminen ei sitten ollut yhtään Jekun seuraamista. Tässä meitä molempia oudoksutti kuitu-hiekka-alusta, joka on tietysti epätasainen. Ensin Jekku oli säntäämässä takaisin ruutuun. Sitten se oli kuutamolla, eikä istunut pysähdyksissä. Peruutus oli olematon, sen mä tiesinkin meidän isoksi ongelmaksi sen jälkeen kun kesällä tinttasin herkkiksen varpaat peruutuksessa. Mutta kokonaisuutena seuraaminen oli outo, välillä jätättikin ja sit taas tuli hyvässä kontaktissa pätkän. Ei oltu kyllä treenattu täyskäännöstä juoksusta, mut se sentään meni jotenkin. Vikana liikkeenä luoksari. Olis saanu pysähtyä täpäkämmin, 9 pistettä. Kokonaisvaikutus 8 pistettä, kommenttina tuomarilta, että koira vaikuttaa siltä, että osaa, koska lähtee suorituksiin varmasti, mutta ottaa häiriötä tänään. Tämä oli myös mun näkemys, jostain syystä Jekku otti useammassa kohtaa häiriötä kehän ulkopuolisista tapahtumista tänään. Oliko ajatukset juoksuisessa siskossa (joka ei kyllä oo ollu pariin päivään kotona), vai oliko outoa, kun aina yhtäkkiä kuului ääniä muuten melko hiljaisessa ympäristössä. Yks outo juttu sattui vielä, kun oltiin poistumassa kehästä, Jekku hyppi ihan villinä roikkoja suoraan ylös ja mä yritin saada sitä seuraamaan :D ei oo hänen tyylistä ollu moinen riekkuminen. Treeniä, treeniä siis!

Loppuun vielä Kaisan innoittamana kuvasarja tädeistä pyhäinpäivän kunniaksi, heidän muistolleen.