sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Kakkosiin!

Eilen oltiin kisaamassa TSAUlla. Olin ilmoittanut Jekun neljään starttiin, vaikka hiukan etukäteen hirvittikin, että pysyykö pakka kasassa neljä starttia. Edelliset, tauon jälkeiset, kisat ATT:llä olivat melko takkuiset meille. Radat olivat haasteelliset ja itse olin jotenkin hitaalla. Mm. hyppärin kepeillä sain totaalisen blackoutin ja tajusin vaan yhtäkkiä, että ollaan menossa jo vikaan keppiväliin ja mun olis pitäny itse olla tehny jo valssi valmiiks. Tältä pohjalta kävin eilen aamulla mielessäni hiukan normaalia enemmän itseni tsemppaamista. 

Ensimmäinen rata tuntui jo rataantutustuessa ihan tehtävältä radalta, ainoa mitä mietin, oli se, että itsekin on mentävä lujaa tietyissä kohdissa. Rata oli ihana tehdä Jekun kanssa <3 Ihan lopussa jäin itse ennen muuria sen verran jälkeen, että olisi pitänyt ohjata voimakkaammin ja selkeämmin Jekulle, et mihin ollaan menossa. Muurilta siis kileto.

Toinen rata tuntui rataantutustuessa hiukan haasteellisemmalta. Alussa oli vaarana, että Jekku karkaa puomille, keppikulma oli hiukan haasteellinen myös. Alku meni hyvin, vaikka myöhässä mun valssi olikin, kun jäin varmistamaan sitä edeltäneen renkaan suorituksen. Ja kepitkin onnistui hyvin, annoin Jekun hypätä edeltäneen muurin melko pitkälle, niin se tuli suoran lähestymisen kepeille (siinäkin oli mahdollisuus karata puomille :D ). Parissa kohtaa olin tutustuessa suunnitellut tekeväni eritavalla, mutta jouduin ottamaan käyttöön suunnitelman B. Myös tämä rata oli ihana mennä Jekun kanssa.

Nyt sitten mielenkiinnolla kohti 2-luokkaa. Eilen emme jääneet kakkosiin, koska olimme menossa Terhin 50-vee synttäreille Helsinkiin. Juhlissa oli kiva tavata muita mudisteja ja pari uutta mudituttavuuttakin tuli nähtyä :) Jekusta juhlissa parasta oli mudityttö Ren ja Hipsun mielestä nakkikisa!
Voitto ja SERT hymyilyttää :D


Voittanut setteri pelottaa Jekkua, vai onko hän sittenkin harmistunut kakkoseksi jäämisestä?