sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Jekulle menolippu tokon VOI-luokkaan!

Kävimme tänään Jekun kanssa tokokokeessa Köyliössä. Tämä oli meidän kolmas koe avoimessa luokassa. Toukokuussa jäimme 14 pistettä ykkösestä, mutta olin tyytyväinen Jekun tekemiseen kyllä. Tänään vire oli vielä parempi ja se säilyi koko suorituksen ajan. Ainoastaan kaukokäskyjen kohdalla Jekku oli "kuutamolla". Kokonaispisteet olivat 274p/320p ja sijoitus 1./7. 

Paikalla istuminen 10, mua jännitti taas niin paljon, että hyvä etten pyörtyny... Jekku onneksi suoritti. Seuraaminen 8, peruutus ei ihan onnistunut, vaan Jekku pomppi ja tarvitsi sen jälkeen lisäkäskyn perusasentoon tulemiseen. Muuten oikein kiva vire ja kontakti. Seisominen 10, luoksetulo 10, istuminen 9, mulla vartaloapu, kun vilkasin, että mihin asentoon jäi. Ruutu 10, nouto 9, pudotti raville palautuksessa turhan aikaisin.Kaukot 0, eka ei noussut ollenkaan istumaan (käytin kaksi käskyä), sitten kahdella käskyllä. Hyppy 10, merkinkierto 10. Kokonaisvaikutus 8, tätä jäin vähän ihmettelemään (tuomari ei sanottanut antamaansa arvosanaa).

Palkinnoksi Jekku pääsi kotimatkalla lenkille Savojärvenkierrokselle ja sai syödä suosikkiruokaansa sushia! Nyt sitten alamme hiomaan voittajaluokan liikkeitä. Kaikki liikkeet ovatkin jo jossain koulutusvaiheessa. Katsotaan miten homma etenee, starttaammeko vielä tänä vuonna voittajassa vai meneekö ensi vuoden puolelle.

"Aina mun pitää näitä ruusukkeita kantaa" "Se on sun eka ruusuke tokosta!" "No, on ainaki niin hikiki"
 

torstai 16. kesäkuuta 2016

Preussin Prinssi Tanskassa

Hipsun ollessa mammalomalla Sammatissa, matkailimme Jekun kanssa Tanskaan. Kohteena oli Vejen, jossa oli kolmena päivänä KV-näyttelyt. Matkaseuraksi saimme Annin, Staran ja Taikan. Matka oli bussimatka ja koko muu seurue olivat aktiivisia näyttelyharrastajia. Tutustuttiin reissun aikana moneen oikein mukavaan koiraihmiseen. Näyttelyissä olikin ihan kiva seurata myös muiden rotujen kehiä, sitä kun ei yleensä tule juurikaan tehtyä. Jekku matkusti kivasti sekä bussi- että lauttamatkat ja oli reipas ja rento omaitsensä jokapaikassa. Sää Tanskassa oli oikein kiva, vähän turhankin aurinkoinen, kun handlerilla paloi käsivarret, jalat ja naamari ;) Mudeja on Tanskassa todella vähän ja kaikkina päivinä saimmekin Annin kanssa kertoa useammalle ihmiselle, että minkä rotuisia Jekku ja Stara ovat.

Perjantaina Jekku sai EH:n, vaaleiden silmien vuoksi. Lauantaina ja sunnuntaina Jekku sai Tanskan sertit, cacibit ja oli ROP molempina päivinä (kaikkina päivinä mudeja oli vain meidän kaksi). Lauantain ryhmäkehässä oli tuomarina meidän perjantainen tuomari. Hän katsoi Jekun silmiä ja sitten mua ja alkoi nauramaan ja sanoi "he did well today", eipä siinä voinu kuin nauraa itsekin. Sunnuntaina emme ehtineet jäämään ryhmäkehään.

Arvostelut:
Perjantai (Dominic Harris): "nice enough head well set eras, good shoulders and topline good enough angulations, steady enough on them move." Jostain syystä kehäsihteeri ei ole kirjoittanut silmistä, vaikka tuomari niistä lausuikin.
Lauantai (Olga Sinko):  "3 years strong male typical strong head, little light eye color, typical topline strong compact body, typical movement typical coat."
Sunnuntai (Davor Javor):  "nice dog, good head, should have darker eyes, enough neck, level topline, good angulation, good coat, nice temperament, good mover"

Ruotsin taukopaikan hienot maisemat
Ja kun mä kuvasin Jekkua, ni japanilaiset kuvas meitä molempia :D


Iltalenkillä Fredericiassa

Iltalenkiltä

Turisti merenrannalla


Tämä sunnuntain Kroatialainen tuomari kysyi multa, että tiedänkö mudin ja kroatianpaimenkoiran eron...

riskillä vastasin, että raja! Tuomari nauroi ja kertoi tietävänsä eron.

Pönötystä

Hirvee kilpailu, et kummasta tulee ROP :D

Tuomari otatti kehäsihteerillä kuvat kaikista ROP-VSP-pareista


Väsyneet reissaajat, Taika, Stara ja Jekku Gracella

Voi samperi noita tyttöjä, grrr :D

Palkintopoika, palkinnot ja tuliaiset :)