perjantai 19. elokuuta 2016

Teijo 15-16.8.2016

Käytiin vaeltamassa Teijolla 15-16.8. Tarkoitus oli alunperin lähteä Porin lähelle Joutsijärvelle, mutta koska sinne luvattiin pelkkää sadetta, niin vaihdoimme suunnitelmaa lennosta. Suunnitelmana oli myös, että Pullervo olisi jäänyt Kauhulaan hoitoon, koska se on vielä liian pieni pitkiin kävelyihin. Vaan Pullervo 14-viikkoa, hullaantui russelineiti Olgan juoksusta niin paljon, että päädyttiin ottamaan se vaellukselle mukaan, ettei nuppi menis ihan sekaisin.

Yhdisteltiin kolme reittiä: Jeturkasti, Matildanjärvi ja Puolakkajärvi. Matkaa tuli maanantaille noin 11 kilsaa ja tiistaille noin 7 kilsaa. Nämä olikin ihan maksimit tuolla kokoonpanolla. Mun vanha rinkka oli ihan järkky, kun en saanut säädettyä sitä hyväksi ja sen lisäksi kannoin Pullervoa takin sisällä 7+5 kilsaa. Pahimmillaan lauantaina jaloilla oli siis 23 kg ylimääräistä painoa. Reitit olivat ihan ok (tosin tieosuuksilla ei ollut reittejä merkattu...) ja saatiin vain yksi sadekuuro niskaan. Yöllä satoi enemmänkin, mutta Alisan teltta piti hyvin vettä. Oli kyllä tosi kiva retki, kiitos seurasta Alisa!

Alisa ja Jekku valmiina lähtöön

Jeturkastin pirunpelto

Taukopaikalla

Tiskille menossa

Hipsu ja Jekku ei voinu käsittää, et miks ne ei saanu uida ennen telttayötä

Yöpymispaikalla raukeita koiria, paitsi yksi, joka vahtii.

Aamulla Hipsu sai takin päälleen (se on pentujen jäljiltä lähes karvaton) lähtöä odotellessa

Tiepätkää oli jonkinverran, Hipsun meno oli aika poukkoilevaa, kun hän reagoi kaikkeen aistimaansa :)

Tiistain taukopaikka

Pullervo olis halunnu kans eväitä tauolla :)

Pullervon matkustamo, just vielä mahtui.

Jekku oli Alisalla vyössä, kun se on tasainen kulkija ja mielestään jo ihan ammattilainen vaeltamisessa :D

Taukolaiset

Taustalla teltta, johon meinas eka olla haasteellista mahtua, kun Hipsu valtas paljon tilaa.

Löydettiin kanttiksia ruuan jatkeeks, ei voinu valittaa!
 

Mudilan uutisia

Muutamia juttuja jäänyt tänne päivittämättä. Laumaamme on liittynyt uusi jäsen, jäsen Pullervo! Pullervo on Hipsun pentu. Hipsuhan sai kasvattaja Sannan luona 8.5 viisi pentua, neljä poikaa ja yhden tytön. Pullervo osoittautui sellaiseksi luonteeltaan, että sovimme Sannan kanssa, että se voi tulla meille sosiaalistumaan ja oppimaan elämästä, ennen kuin löytää oman, mudikokemusta omaavan, kotinsa. Oikeasti ihan alkuun, en ollut ajatellut, että Pullervo jäisi meille. Järki sanoi, että pentu sopii huonosti syksyn kuvioihin, kun odotettavissa olisi Myyn pentuprojekti ja sen lisäksi Pullervosta näki jo pienenä, että se ei ole helppo koira. Nythän mä olen päässyt suht helpolla Jekun ja Hipsun kanssa tietyissä asioissa, ne eivät esim. ole kovin teräviä tai äänekkäitä mudimittapuulla. Pullervo on, tuota molempaa...

Mutta niinhän siinä kävi, että kun tyyppi oli tuossa heilunut kolmisen viikkoa ja mudileirillä varsinkin näyttänyt luonteensa vahvoja puolia, niin eihän hänestä enää malttanut luopua. Joten siinä hän nyt sitten on ja haasteita tulee riittämään. Pullervossa on paljon samaa, kuin Mantassa. Kun sille tulee joku idea, niin se lähtee toteuttamaan periksiantamattomasti, eikä paljoa kysele lupia. Se on jo useita kertoja murtautunut porteista läpi ja roskakaappiin myös. Ruokapöydälläkin se on jo ehtinyt käymään. Hipsua Pullervo rääkkää nujuuttamalla ja puremalla, Hipsu on ehkä hiukan liiankin kiltti sen kanssa. Sen sijaan Jekku pitää Pullervon ruodussa. Jekussa ei roikuta. Jekku leikittää kyllä Pullervoa, vetoleikkejä, ja antaa sen yleensä voittaa.

Pullervo on aloittanut treenaamisen siitä, että hän on oppinut kulkemaan metsässä ja meidän perusarkea. Olen yrittänyt vahvistaa sille laumaa ja siinä onnistunutkin jossainmäärin ainakin. Jälkeä Pullervo on tehnyt myös, pellolla/nurmella. Se on erittäin kiinnostunut jäljistä. Tottiksen ihan alkeita ollaan nyt myös alettu opettelemaan.

Jekku nousi agilityssa kolmosiin pääsiäisenä. Ollaan kisattu muutamat kisat kolmosissa, mutta toistaiseksi saldona vain hyllyjä. Viime kisoissa Lohjalla, alkoi jo tuntumaan meno siltä, että joskus varmasti onnistutaankin. Keväällä ja kesällä on käyty Santun treeneissä ja sieltä on kyllä saatu tekemiseen ihan uudenlaista draivia. Jekku on vielä nuori ja mä olen uusi lajin parissa, joten eiköhän kehitystä tule tapahtumaan vuosien myötä.

Jekusta tuli FI MVA 14.8.16 Elonäyttelyssä. Jekku oli myöskin ROP, kolme mudia osallistui. 

Hipsu kävi mammaloman päätteeksi Sannan kanssa paimennuksen esikokeessa ja he saivat hyväksytyn tuloksen. Hipsu toipuu pikkuhiljaa pennutuksesta ja otetaan sen kanssa vielä rauhassa treeneihin paluu.