EK3HK3JK3 Takkutukan Superlatiivi "Manta" 45cm |
Miten sitten on tultu tähän, kyllähän ne koirat ennen sen hypyn suorittivat? Ajattelen, että niin suorittivatkit, silloinkin sekä treeneissä, että kokeissa, kukin tyylillään. Mutta erona entisiin aikoihin on se, että nykyään ihmiset ovat tulleet tietoisimmiksi koirien kivuista ja epäpuhtauksista, varmasi osin tiedon lisääntymisen ja osin koirille tehtävän lihas- ym.-huollon vuoksi. On tullut näkyvämmäksi se tosiasia, että koira voi herkästi loukata itsensä tullessaan kuperkeikkaa esteeltä alas.
Ehdotan siis työryhmälle pohdittavaksi sitä, että voitaisiko hyppyesteestä tehdä joko matalampi (esim. 80cm olen nähnyt suurimman osan koirista suorittavan turvallisesti) tai jollain muulla tapaa turvallisempi. Vanhan harjaesteenkin näin turvallisempana, kuin nykyiset, sillä harja esti suoran kolauksen koiran polviin hypyn epäonnistuessa.
Jos oikein haluaisimme ajatella koiriemme hyvinvointia, niin A-esteen kanssa voitaisi palata siihen, että se olisi, ainakin alemmissa luokissa loivempi. Näin koirat oppisivat A-esteelle luontaisemmin oikean tekniikan, jolloin jyrkemmänkin esteen suoritus olisi turvallisempaa.
Nettikeskusteluissa on tyypillistä pitää tämän kaltaisia ehdotuksia yhteneväisenä sille, että joka Fifin tulisi päästä palveluskoirakokeisiin. En ole sillä kannalla, että koeohjeita tulisi muuttaa siten, että mäyräkoirakin selviäisi kokeen läpi. Kuitenkin mietin sitä, että keneltä se on pois, jos kansallisissalajeissa hyppyliikkeeseen tehdään muutos koirien turvallisuutta ajatellen? Harrastamani rotu on toki kooltaan pieni, mutta voin sanoa, että asia pohdituttaa harrastajia rodusta riippumatta. Lisättäköön tähän vielä, jos joku tulkitsee kirjoitukseni pikkukoiran omistajan höpinäksi, että edesmennyt 45cm korkea koirani suoritti useita kertoja koko kokeen parhaan hyppynoudon.
Näkisin, että muutoksella saisimme lisää harrastusvuosia koirille, mutta myös lisää koirakoira osallistumaan kokeisiin.
Eeva-Stiina Hatakka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti