lauantai 21. tammikuuta 2017

Vuosi 2016 pakettiin

Pieni katsaus vielä viime vuoteen ja ajatuksia tälle vuodelle.

Pullervon kanssa on edetty todella maltillisesti koulutuksellisesti. Tämä johtuu osin siitä, että mun aika on ollu rajallista ja siitäkin vapaa-ajasta, mikä on ollu, olen syksyllä ollut kipeänä noin puolet. Toisaalta sen kanssa tärkeintä on ollu ja edelleen on luoda siihen suhdetta ja sen hallinnan kanssa on saanu paiskia senkin edestä. Et on sitä kuitenkin tuota elämänkoulua käyty. Pullervo ajoi kesällä ja syksyllä jälkeä, pääasiassa pellolla, mutta myös jokusen pienen metsäjäljen, jotta sekin alusta tuli jo tutuksi. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen, Pullervo pääsi sittenkin myös hakumetsään. Treenejä on takana varmaan vajaa kymmenen ja alusta saakka on kyllä ollut selvää, että hän pitää myös hausta erittäin paljon. Ollaan tehty pelkkää etsintää, ilmaisun päätän vasta myöhemmin. Tosin opettihan Sirpa sille haukkuilmaisun jo, kun se oli 9 viikkoinen, leiripaikan keittiössä :D Tottista on tehty hiukan, kaikki liikkeet vielä ihan vaiheessa. Agia hän on päässy tekemään neljä kertaa. Ensin Pullervo suhtautui putkeen epäilevästi, mutta nyt ollaan siinä pisteessä, että se sai jo putkirallitteluhepulin. Sitten on tehty ihan perus hyppyä ja kahta peräkkäin ja kerran siivekkeen kiertoja ja kerran keinun paukuttamista. Pullervo kävi messarissa pentuluokassa ja sai KP:n ja oli ainoana mudina ROP-pentu, arvostelu oli oikein hyvä. Kokoa on kertynyt jo nelisentoista kiloa ja noin 47cm.

Hipsu on kotiin palattua treenannut agia, hakua ja tottista sekä hiukan jälkeä. Hipsulla kesti pitkään palautua pennuista ja vasta syksyllä päästiin treenaamaan täyspainoisesti. Kaikissa lajeissa esiintyi pientä takapakkia, mutta nyt jo tuntuu siltä, että taidot eivät jääneetkään pentulaatikkoon, niin kuin aluksi luulin ;) Pullervo on nyt viime aikoina syrjäyttänyt Hipsun hakuryhmäpaikalta, kun kävi ilmi, että PK-tottiksen säännöt eivät muutu vielä 2018. En ole vieläkään varma, että lähdenkö opettamaan sille sitä metristä hyppynoutoa. Hipsuhan on vain 43cm korkea. Agissa saatiin ihan loppuvuodesta vihdoin kepit edistymään tai paremminkin loksahtamaan sille mallille, että ne alkaa olla valmiit ykkösluokkaan. A-esteelle vaihdoin juoksarin, mutta koska en osaa sitä ilmeisesti (tai malta) kouluttaa, niin taidetaan palata siinäkin pysäytykseen. Tottiksessa riittää haastetta, Hipsu on herkkä ennakoimaan ja toisaalta herkkä häiriöille. Saatiin kyllä hyvää häiriötreeniä syksyllä, kun Hipsu pääsi TKK:n tokokurssille, kun Jekku ei voinutkaan osallistua.

Jekun kanssa on saatu kisata ja touhuta aksaa ja tokoa loppusyksyyn saakka. Noustiin agissa melko nopeasti kolmosiin ja siinä huomasi, että ohjaajan taidot eivät vielä sinne riittäneet. Mutta yhdessä opitaan. Tokossa on hinkattu voittajan liikkeitä, mutta vähän on alkanut muhimaan ajatus siitä, että josko niitä EVL:n liikkeitä alkaisi myös opettamaan ja itsekin opettelemaan. Jekku sai kesällä ajaa myös peltojälkeä ja jos vaan ohjaaja reipastuisi sen suhteen, niin Jekku kyllä tykkäisi siitäkin lajista. Näytelmissä Jekku kävi myös ja on nyt FI MVA ja sillä on kasassa kolme CACIBia. Marraskuussa Jekulla todettiin varpaan venähdys sekä alkavaa tulehdusta hauisjänteissä. Jekku on ollut siitä saakka saikella. Särkylääke ja fyssa eivät tuottaneet toivottua tulosta ja näin ollen vaivoja hoidettiin kortisonipistoksilla alkuvuodesta 2017. Jekku on nyt ollut levossa ja alkaa olla sitä mieltä, että riittäis jo.

Vuodelle 2017 suunnitelmissa olisi: 
 





Pullervon kanssa jatkaa pohjien tekemistä eri lajeihin. Lisäksi Pullervo saa käydä joissain näyttelyissä ja toivottavasti ehdittäisi myös lampaille. 








 



Hipsun kanssa olisi tarkoituksena aloittaa kisaaminen agissa. Hipsun kanssa on ollut ajatuksia myös siitä, että josko pääsisimme pelastuspuolelle, mutta kurssin aikataulut eivät oikein mene meidän aikataulujen kanssa yksiin. TOKOn alo ja BH on myös syytä pitää tähtäimessä :) Hipsun kanssa myös jokunen näyttely. Kesällä Hipsu on menossa Sannalle vielä jalostuslainaan, joten toivotaan tulokseksi lisää pikku-Hipsuja. Syksyllä ehkä luonnetesti, riippuu miten hän palautuu pennuista, kremppana sinne ei mennä.









Jekku olisi nyt ihan ensiksi tärkeintä saada kuntoon. Tässä on jo ehtiny miettimään, että miten mahtaa agilityn käydä, jos se vaan ei ala tulla kuntoon. No, mutta lähdetään siitä, että tulee! Agissa yritän opetella ohjaamaan siten, että saataisi sujuvia, puhtaita ratoja. TOKOssa voittajasta ykkönen ja EVL:n liikkeet haltuun. Ja sinne pellolle... Näyttelyissä Jekku saa käydä varmaan vain yhden reissun, mutta se sentään ulkomaille :D Yritetään siis saada se yksi CACIB vielä. Ja luonnetestiin olisi tarkoitus mennä keväällä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti