maanantai 20. heinäkuuta 2015

BH Jekku

Käytiin Jekun kanssa BH-kokeessa aika ex-tempore. TKK:n kokeeseen kyseltiin työntekijöitä ja siitä se ajatus sitten lähti :) Kenraaliharjoitus paria päivää ennen koetta samalla kentällä meni aivan penkin alle, joten käytiin vielä päivää ennen tekemässä hyvänmielen treenit. 2.7 sattui sitten olemaan kesän eka hellepäivä. Siihen nähden Jekku suoriutui hyvin. Seuraamisissa alkoi toisessa hiukan hyytyä, liikkeet meni oikein ja paikallaolo myös hyvin. Kaupunkiosuudessa helle tuntui koirassa ja osan ajasta se kulki mun takana :D

Näinpä siis Jekku on nyt käyttäytymiskokeen hyväksytysti suorittanut.

Agikisoihinkin meidän piti mennä heinäkuussa, mutta koska mun nilkka ei ole satku ja Jekku on vetässy keinuongelman, niin treenataan nyt vielä rauhassa tämän vaiheen yli. 

Heinäkuun eka viikonloppu vietettiin treenien merkeissä hyvässä seurassa Takkutukka-leirillä. Sieltä meidän mukaan tarttui Jekun sisko Hipsu <3 Sisarukset ovat tulleet erinomaisesti juttuun ja Hipsu on niin päättänyt muuttaa meille :)

Leirillä tultiin siihen tulokseen, että hajoitetaan Jekun haku vielä osiin, eli ilmaisut ja etsinnät eri treeneihin, jotta se pääsee yli siitä, että nyt se ei ihan tiedä kuuluuko haukkua vai joutuuko tuomaan rullaa. Toisena päivänä tehtiin peltojälkeä. Jekulle ihan sikavaikee jälki kuivalla pellolla, selvitti sen, vaikka vaikeuksia oli. Toinen jälki oli ilmaisujälki, joka oli helpompi. Jos Jekulle suunnittelee FH-hommia, niin ilmaisuihin täytyy kiinnittää huomiota, sillä nyt se menee herkästi vinoon.

Kennelnimianomus on nyt taas FCI:n hyväksyttävänä, eiköhän niistä joku mene läpi. Myylle täytyisi alkaa tosissaan miettimään uutta urosta, joitain ajatuksia aiheesta jo on, mutta päätöksiä en ole vielä tehnyt. Myy olisi siis tarkoitus astuttaa joko seuraavasta tai sitä seuraavasta juoksusta.

Jekku ja Hipsu mökillä

Hipsu ja Ninni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti