Vuosi pakettiin

Viime vuoden lopulla mudifoorumilla pohdittiin seuraavan vuoden tavoitteita. Jekun kohdalta kirjoitin silloin seuraavaa:

"Jekku: En ole vielä päättänyt, että mennäänkö vanhoilla säännöillä TOKO-kokeisiin vai vasta kun säännöt ovat muuttuneet, mutta jossain kohtaa kuitenkin. BH-koe, ehkä, riippuu siitä miten tuo henkinen kehittyminen etenee. Agin kisaaminen aloitetaan ehkä, vielä isoja asioita treenattavana. Jospa se MH sit vuonna 2015"

Nyt voi todeta, että päätös TOKOn suhteen tuli tehtyä aika pian alkuvuodesta ja treenattiin sitten koko vuosi jo uusia sääntöjä silmällä pitäen. Elokuussa käytiin ALO-luokassa ja sieltä saatiin ykkönen. Koska AVOn liikkeet olivat jo pitkällä, niin päätin, että seuraavaksi sitten AVOon. Lähdettiin AVOn kokeeseen aika extempore ja siellä tuli ilmi, että vanhasta ongelmasta ei ole päästy, eli kun houkutus on tarpeeksi kova, niin Jekku ei pysy paikallaolossa. Sillä kertaa Jekku lähti itse kosimaan vieressä istunutta neitikoiraa. Tästä ansaistusti kolmen kuukauden kilpailutauko. Tauon aikana on hinkattua tuota paikalla istumista häirittynä ja treenit ovat sujuneet hyvin, mutta luotto ei ole vielä palannut.

BH-kokeeseen niin ikään extempore henäkuun alussa. Se meni kivasti, vaikka kenraaliharjoitus oli katastrofaalinen. Henkinen kehitys siis jatkoi nousua, eikä Jekulla ole ollut pahempia nuoren uroksen pöljäilyjä.

Agiura aloitettiin syksyllä. Tämä vuosihan alkoi agin suhteen syksyllä alkaneen tauon jatkolla ja agia alettiin treenaamaan vasta huhtikuussa noin puolen vuoden tauon jälkeen. Tauko oli kropan korjaantumisen lisäksi tehnyt hyvää Jekulle muutenkin ja sen jälkeen edistyminen agissa otti harppauksia. Syksyllä päästiin aloittamaan kisaaminen ja nyt viiden kisan jälkeen kasassa on kaksi LUVAa. Nyt Jekku on agista suunnitellulla noin kuukauden tauolla.

MH-kuvauksessa Jekku kävi keväällä, se meni ihan kivasti. Jälkeenpäin ajateltuna vein Jekun siihen ehkä liian pian Liinun poismenon jälkeen. Hiukan Jekku oli vielä herkillä ja reagoi laukauksiin siellä ensimmäistä kertaa elämässään.

Palveluskoiralajit jätettiin pois kesän lopulla sattuneen hyppyesteen kaatumisen jälkeen. Vaikka itselle haku, jälki ja etsintä ovatkin todella mieluisia lajeja, niin en halua riskeerata sillä että Jekku loukkaisi itsensä hypyllä.

Heinäkuun alussa meidän laumaamme muutti Hipsu. Sen kanssa tavoitteena on ollut haun, jäljen ja tottiksen alkeistreenit sekä agilityssa eteneminen. Hipsu on edennyt haussa nopeasti, mikä johtunee pääosin siitä, että sen kanssa ei ole tarvinnut tehdä varsinaisia motivaatiotreenejä ollenkaan. Hipsu rakastaa ihmisiä ja juoksemista, joten kaikki hakutreenit ovat sille ihan parasta. Jälkeä on tehty vain kaksi-kolme kertaa. Se keskittyy yllättävän hyvin siihen nähden miten vilkas se on. Tottiksessa se on tehnyt alkeita. Aksassa Hipsu on edennyt ja siihen on tullut aavistus ohjattavuutta.

Kasvatusrintamalla vuosi ei sujunut suunnitelmien mukaan. Keväällä Aatu ei astunut Ninniä ja kesällä kun suuntasimme Myyn kanssa Saksaan, niin sekin oli hutireissu. Einstein ei kyennyt astumaan normaalisti poikavuosiensa tapaan, lemmenpari ei jäänyt nalkkiin eikä siis pentuja tullut. 

Ensi vuonna tavoitteina ovat:

Jekku: kerätä nollia aksassa, luokasta riippumatta :D TOKOssa toiveissa olisi saada paikallaolot kuntoon siten, että voisimme mennä AVOon ja mahdollisesti myös VOI-luokkaan, jos kaikki menee nappiin.

Hipsu: Hipsu on vielä arvoitus, kun se on ollut meillä vasta viisi kuukautta. Mikäli saamme sen kanssa yhteistyön hyvälle tasolle, niin sen ensimmäiset tavoitteet ovat TOKOn ALO ja BH. Agilityssa sen pitäisi valmistua kisatasolle ensi vuoden aikana. Mikäli päätän aloittaa kisaamisen maxeissa, enkä odota, että se mahdollisesti painuisi ne parit millit kasaan kun ikää tulee lisää, niin sitten se voi tapahtua ensi vuonna.

Molempien kanssa käydään ainakin yhdessä näyttelyssä. Jekun kanssa ehkä käydään paimentamassa, Hipsu jatkaa paimentamista Sannan kanssa.

Kasvatusrintamalla ensi vuonna olisi tarkoituksena yrittää astuttaa Myy uudestaan. Ajankohta tulee olemaan alkusyksy, seuraavaan juoksuun emme yritä, sillä nyt on paljon mudien pentuja tarjolla. Ninnin pentuprojekti siirtyy vielä tai saatan jättää sen myös toteuttamatta, sillä käppänäpentujakin on paljon tarjolla.

Hiukan kutkuttais vaellusjalkaakin ensi vuodelle

Ja töissähän nää on kulkeneet välillä mukana ja varmasti myös ensi vuonna

Ei se päämäärä, vaan se matka

Blogi on ollut taas niin huonolla päivityksellä, että katsotaan muistanko mitä kaikkea tänä syksynä on tapahtunut.

Elokuun lopulla Jekku loukkasi itsensä, kun harjoiteltiin metristä hyppyä. Se jäi nivusista kiinni esteeseen, joka kaatui sen päälle. Hetkeen Jekku ei halunnut kävellä. Noin vartin kuluttua se käveli normaalisti ja häntäkin taas heilui. Sain Jekun osteopaatille melko pian tapahtuneesta ja siellä ei huomattu, että mitään dramaattista olisi sen kropalle tuosta tärskystä aiheutunut. Kuukauden ajan pidin sen kuitenkin hyppimisistä tauolla, sinä aikana treenattiin aksassa lähinnä keinua ja hiukan myös muita kontaktiesteitä (ja se tietty ehti tippua kerran puomilta tuona aikana..). Tapahtuneen johdosta tein itselle vaikean päätöksen, että Jekku ei jatka PK-lajeja. Se on hypännyt useasti metrin puhtaasti, mutta ei paljon lohduta siinä kohtaa jos tuollaisen rysäyksen seurauksena tuleekin jotain pahempaa vaivaa. Jekku ei ole koskaan ollut mikään hyvä hyppäämään korkeutta taikka kovin ketterä mudimittapuulla mitattuna. Päätökseen vaikutti toki myös se, että Jekku reagoi MH-testissä laukauksiin ja on sen jälkeenkin reagoinut, vaikka nuorempana oli laukausvarma.

Jekun lajit jatkossa ovat siis toko ja agility (kunnes ne vaihtuvat koiratanssiin...). Tokossa käytiin hakemassa kolmen kuukauden kilpailutauko. Jekku lähti paikalla istumisesta kosimaan, kuulemma kohteliaasti, viereistä tyttökoiraa. Nyt siis jatkuu taas treenit erilaisten häiriöiden siivittäminä. Palattiin siis pisteeseen A taas sen jälkeen kun luulin että oltiin päästy tästä jo yli. Nyt pidetään kunnon treenitauko, koska se nyt vaan ei saa keksiä tuota että kokeissa voi lähteä.

Agilityssä on nyt ekat kaksi kisaa takana, tuloksena kuudesta startista viisi hyllyä ja yksi tulos 15 virhepistettä, aika -6,jotain ja sijoitus kuudes. Eniten ongelmia on kieltojen kanssa. On ollu vaikea päästä yhteiseen rytmiin, kun isoa rataa on päästy treenaamaan niin vähän. Paljon tietysti myös ohjausvirheitä ja meidän molempien kokemattomuutta. Olen kuitenkin tyytyväinen fiiliksiin mitä kisoissa on ollut. Ollaan oltu samalla radalla (paitsi eilen vikalla radalla Jekku koki jonkun hurmoksen ja meinas lähteä ihan omia ratoja) ja Jekku on keskittynyt hyvin. Ekoissa kisoissa se oli hiukan paineissa ennen ratoja, en tiedä johtuiko siitä kun ympärillä oli paljon haukkuvia koiria, siitä huolimatta se pystyi radalla olemaan rento. Nyt, kun olen katsonut yhtä eilisistä radoista videolta, niin siinä kyllä tulee hyvin esille se äänimaailma, joka noissa kisoissa on. Itse en rataa suorittaessa kuullut sitä haukkujen kakofoniaa, joka oli höystetty vielä jonkun ihmisen hirveällä "tänne, tänne, tänne" karjumisella. Ehkäpä koirakin pystyy tehdessään sulkemaan ympäristön äänet pois?

TSAUn kisoissa sain käytännössä huomata hallien alustoiden eron. Siellä on uusi matto ja Jekku sai siitä hyvän pidon, mikä tarkoitti sitä, että mentiin todella kovaa. Onkin kyllä luonnollista, että tuollainen joka on ennemmin voiman kanssa pelaava, kuin kevyt, hyötyy kunnon pidosta. Tähän täytynee jatkossa varautua, että muistaa juosta TSAUlla oikeasti kovaa suorilla. Ekalla radalla päästiin esteelle 15 saakka oikein mukavasti nollana, sitten unohdin ohjata hypyn, josta kielto ja sen jälkeen vielä rima alas (Jekulle epätyypillistä, saman riman taisi pudottaa 90% maxikoirista, täytynee harjoitella sitä kuviota) ja vielä kielto vikalta esteeltä, kun jäin jälkeen. Toisella radalla kosahdettiin heti alkuun, kun toka este oli rengas, jonka jälkeen putki. Oliko rengas sit niin eri kuin kotihallilla vai toiko hankaluuden se että putki oli siellä odottamassa?? Tällä radalla onnistui hiukan haastava keppikulma hyvin. Tumma pituus hiukan huonosti valaistussa kohdassa tuotti myös kiellon, lisäksi keppien jälkeen jäin ihan liian jälkeen, kun en uskaltanut jättää sitä yksin pujottelemaan. Vikalla radalla Jekun tyyppivirhe, ekan esteen kiertäminen ja sitten kun päästiin vauhtiin, niin se tosiaan koki jonkun valaistumisen ja huuman ja meinasi lähteä ihan omia ratoja, jota ei ole tehnyt treeneissäkään koskaan. Seuraavissa kisoissa mennään vain kaksi starttia, jospa Jekku ei sit ihan hullaantuisi. 

Mutta nyt on vahvasti se fiilis, että laji on koukuttanut ja vaikka Jekku saisi varmasti lainaohjaajan kanssa paljon helpommin tulosta, niin me tahkotaan ja opetellaan tää homman yhdessä. Matka tuntuu nyt tärkeämmältä kuin päämäärä, tämän matkan haluan kokea. 

Hipsu kävi MH:ssa ja se oli sille kuin Linnanmäki. On se kyllä melkosen mutkaton tyyppi :) Hipsu on tehnyt hakua ja aksaa sekä tottiksen alkuja. Hipsu tuntuu prosessoivan oppimiaan pienten taukojen aikana. Juoksutauon jälkeen tuntui, että se on käynyt salaa harjoittelemassa keppejä ja noutoa, sekä jääviä liikkeitä. Hipsun kanssa työstetään paljon myös meidän suhdetta ja yritän saada sille laumaa. Hipsu on toiminnan koira, joka ei aina ihan muista että täällä maailmassa on muitakin kuin hän ja kaikki kivat asiat, joita hän havaitsee ympäristössä ja mitä tulee missäkin hetkessä mieleen. Yhtenä esimerkkinä, se on pari kertaa hypännyt sohvalla nukkuvan Jekun päälle, kun sille on tullu mieleen, että se tulee mua tervehtimään, mutta ei oo hokannu, että hyppää jonkun elävän päälle. Näissä kohdin Jekku on ärähtänyt sille, vaikka muutoin elävät edelleen kovin sopuisasti. Eilen vastaavassa tilanteessa Jekku kyllä sit katsoi mua sillä ilmeellä, et "eiks ton pitäny olla kesämudi?".

Kennelnimi tuli vihdoin loppukesästä ja se on nyt sitten Kapsaisiinin. Myyn sulhasvalinta on edelleen auki ja erittäin todennäköisesti en astuta sitä vielä seuraavasta juoksusta, sillä nyt on kahdeksat mudipennut suunnitteilla eri kasvattajille tähän syksyyn/talveen ja se on todella paljon.

Hipsu

Jekku

 

Nyt se on virallista!

Laumamme uusi jäsen on Hipsu <3 Hipsu on Jekun sisko (Takkutukan Pohjantähti) ja on muuttanut meille sijoitukseen kasvattaja Sannalta. Hipsu harrastaa hakua, aksaa ja tokoa mun kanssa ja lisäksi Sanna ohjaa sitä paimennuksessa. Hipsu ja Jekku ovat olleet bestikset ihan ekasta päivästä saakka kun heistä tuli samaa laumaa. 

Hipsu rakastaa uimista <3

Tokokoe 23.8.15 Huittinen

Tänään kävimme Jekun kanssa tokokokeessa Huittisissa. Luokkana ALO ja tuomarina Ilkka Sten. Tämä oli tämän vuoden ensimmäinen koe, kun vuodenvaihteessa jo päätin, että alan treenaamaan uusilla säännöillä ja menemme vasta, kun ne astuvat voimaan. Niin koitti elokuu ja lähdettiin ihmettelemään uusia sääntöjä käytännössä.

Pientä jännitystä etukäteen tuotti yksi koira, joka jo parkkiksella ohi kävellessämme "lukitsi" Jekun katseellaan ja haukkui kovin. Samainen koira esitti siinä odotellessa muutenkin, että miten voi olla tottelematta ihan kaikkia käskyjä joita ohjaajaltaan sai. Eli käytännössä ihan tärinässä odottelin paikallaoloa. Meidän onneksi olimme eri ryhmässä. Ennen paikkista oli luoksepäästävyys, aika samantyyppisesti kuin ennen liikkeenä ALOssa. Siitä sitten paikallaoloon. Jekku käänteli päätään muutaman kerran, muuten se suoritti tehtävää. Oltiin "vika" koira rivissä, eli meidät käskytettiin vikana maahan ja ekana ylös. Jekku kesti hyvin toisten (kolmen koiran) "maahan"-käskyt, jotka tulivat kaikkien kohdalla tuplana. Jekku meni kerralla maahan ja samoin se nousi ekalla käskyllä, pisteitä 10. 

Seuraamiseen Jekku lähti innokkaana, mutta helle oli käsittääkseni se tekijä, jonka vuoksi kontakti ei säilynyt kokoajan ja osan ajasta jätätti. Ja sit mun moka, kun en oo tehny sen kanssa hidasta muuten kuin PK-tyyliin suoraan juoksusta, niin siitä meni hämilleen ja seisahti hetkeksi. Seuraaminen oli siis ihan kamalaa :D Pisteitä 7. Maahanmenosta 9, voisin kuvitella, että olis saanu mennä nopeammin saadakseen kympin.Luoksari oli tosi hieno, siitä 10 pistettä.

Kapulanpito, siinä sit tuli yllärinä itselle, että Jekku ei ottanukkaan sitä ekalla. Multa meni hetkeks pasmat sekaisin, kun se on aina sen ottanut, mutta tajusin varmaan sekunnissa antaa uuden käskyn. Kapulan pitämisessä Jekku ei ollu normaalin skarppina, vaan näytti siltä, että "tääl on niin kuuma ja tää painaa niiiiiin paljon", pitkät viis sekunttia, kun pelkäsin että se vielä pudottaakin sen. Mutta ei hän onneksi pudottanut, pisteitä 8. Kakeissa tuli toinen, ei niin iso ylläri, kun Jekku nousi vasta tokalla käskyllä ja senkin ihan sen näköisenä, et "mää sulan tähän hiekkakenttään, eikä sulana pysty nousee" (just oli auton luona oikein pompannu istumaan...), pisteitä 8. Lopuksi hyppy, joka meni virheettömästi, pisteitä 10. Kokonaisvaikutus 8.

Näistä yhteensä siis 177pistettä, eli ykköstulos ja menolippu avoimeen luokkaan. Sijoitus 2./7. 

"En jaksa pitää luuta enää suussa, mää niin sulan tänne"

Karhunkierros 13-16.7

Keväällä sain idean että lähdetäisi Jekun kanssa vaeltamaan Karhunkierros Kuusamoon nyt kesällä. Suunnitelmia hidasti hiukan mun toukokuussa loukkaama nilkkani, joka ei ole meinannut toipua. Uskaltauduin kuitenkin lähteä reissuun. Alunperin oli ajatellut, että olisin su-ma yön jossain Rukalla ja lähdettäisi aamubussilla Ristikallioon. Yöpymispaikkaa etsiessä tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ajamme Mikkelistä maanantaina ja hyppäämme puoli kolmen bussiin. Aamulla olisi pitänyt jokatapauksessa herätä tosi aikasin siivoamaan mahdollista yöpaikkaa. Ajomatka, noin 7 tuntia sujui yllättävän hyvin. Saavuimme Rukalle noin 40 minuuttia ennen bussin lähtöä, joten ehdin hyvin etsimään paikan, josta se lähti. Jekku oli ensimmäistä kertaa muuten bussissa, vaan eipä tuo ollut paha rasti. Maaliin saavuimme torstaina puoli neljän aikoihin, tahti oli siis aika kova (70+4km/3vrk), mutta ehdittiin ihailla maisemiakin. Kivikkoisia ja juurakkoisia polkuja talsiessa, pahimmillaan noin 19kg rinkka selässä, tuli kyllä kerran jos toisenkin mieleen, että mikähän idea tämäkin oli. Mutta loppujen lopuksi maisemat olivat hienot ja matkaseura loistavaa, niin mikäs siinä nauttiessa Suomen luonnosta.

Siitä se lähtee. Jekku ei vielä hallitse maisemaposetusta.

Ristikalliolta

Eka riippusilta meni aika hyvin!

Taivalköngäs

Taivalköngäs

Taivalköngäs

Toinen riippusilta "mä selviän tästä"

"Hei jee, tää silta ei liiku alla!"

Eka yö oltiin Kiutankönkäällä

"Istu siihen niin, et saadaan koski taustalle!" "Ai tähän kivikkoon vai?"

Jekku löysi esineen, aseteltiin se takas siihen mistä Jekku sen nappasi

No nyt alkaa posetukset sujumaan: Oulankajoki

Oulankajoki

Toinen yöpaikka oli Kitkajoella. Nyt mä tiedän, et noi vaelluskengät näissä kuvissa ei oo vain rekvisiittaa :D

Selfiet Kitkajoen laavulla. Ainut paikka, jossa oli tarve ötykkähatulle. Jekkua itikat eivät kiusanneet.

Siitä sitten mäkeä ylös. Tämä Kitkajoen varsi oli kyllä reissun tiukin osuus.

Porot aiheuttivat kevyttä nykimistä joustovyössä... Jekkua kiinnosti, mä en ollu niin säntäämässä niiden perään.

Viimeinen, hiukan pidempi, eli enemmän keinuttava riippusilta "en oo tulossa".

Jyrävä, posettaja nukkuu jo seisaallaankin vai?

Nousua ja laskua riitti! Etenkin alamäet olivat haasteelliset, kun vasen polvi alkoi kipuilemaan.

Kahvilla ja vedenhaussa Bacecampillä

Jekku alkoi tykkäämään pitkospuista niin että kun näki ne edessään, niin alkoi jo kiskomaan kohti niitä :)

Autiotupia oli useampi, tässä taukopaikkana Porontimajoki

Tauoilla Jekku nukkui, istuessa alkoi jo silmät painumaan umpeen. Se löysi myös monta ystävää, jotka rapsuttelivat sitä taukopaikoilla :)

Suotakin riitti, tämä viimeiseltä yöpymispaikalta

Öisin Jekulla oli bäkkäri (kiitos vinkistä Laura!)

Vikana päivänä oli edessä varsinainen vaaraosuus, vaan hienot oli maisemat.

Retkeläiset kanssavaeltajien kuvaamana. Ke ja to nähtiin aika paljon samoja porukoita taukopaikoilla ja hauskoja tyyppejä oli kyllä liikenteessä :)

Eka nyppylä edessä: Konttainen

Viimeiset noin kuusi kilsaa oli hankalat, kun paarmat kiusasivat Jekkua ja se hyökki niiden perään ja yritti paeta puskiin.

Valtavaara edessäpäin

Tulipahan kiipustettua, yhden vaeltajan sanoin "ei se Rukakaan paha ole, sellainen tiukempi reisi-takamustreeni vaan".

Ja vihdoin, ei enää yhtään vaaraa kiivettävänä, toi 82 ei pidä meillä paikkaansa, kun lähdettiin Ristikalliosta, mut nolla tuntui niin hyvältä!

BH Jekku

Käytiin Jekun kanssa BH-kokeessa aika ex-tempore. TKK:n kokeeseen kyseltiin työntekijöitä ja siitä se ajatus sitten lähti :) Kenraaliharjoitus paria päivää ennen koetta samalla kentällä meni aivan penkin alle, joten käytiin vielä päivää ennen tekemässä hyvänmielen treenit. 2.7 sattui sitten olemaan kesän eka hellepäivä. Siihen nähden Jekku suoriutui hyvin. Seuraamisissa alkoi toisessa hiukan hyytyä, liikkeet meni oikein ja paikallaolo myös hyvin. Kaupunkiosuudessa helle tuntui koirassa ja osan ajasta se kulki mun takana :D

Näinpä siis Jekku on nyt käyttäytymiskokeen hyväksytysti suorittanut.

Agikisoihinkin meidän piti mennä heinäkuussa, mutta koska mun nilkka ei ole satku ja Jekku on vetässy keinuongelman, niin treenataan nyt vielä rauhassa tämän vaiheen yli. 

Heinäkuun eka viikonloppu vietettiin treenien merkeissä hyvässä seurassa Takkutukka-leirillä. Sieltä meidän mukaan tarttui Jekun sisko Hipsu <3 Sisarukset ovat tulleet erinomaisesti juttuun ja Hipsu on niin päättänyt muuttaa meille :)

Leirillä tultiin siihen tulokseen, että hajoitetaan Jekun haku vielä osiin, eli ilmaisut ja etsinnät eri treeneihin, jotta se pääsee yli siitä, että nyt se ei ihan tiedä kuuluuko haukkua vai joutuuko tuomaan rullaa. Toisena päivänä tehtiin peltojälkeä. Jekulle ihan sikavaikee jälki kuivalla pellolla, selvitti sen, vaikka vaikeuksia oli. Toinen jälki oli ilmaisujälki, joka oli helpompi. Jos Jekulle suunnittelee FH-hommia, niin ilmaisuihin täytyy kiinnittää huomiota, sillä nyt se menee herkästi vinoon.

Kennelnimianomus on nyt taas FCI:n hyväksyttävänä, eiköhän niistä joku mene läpi. Myylle täytyisi alkaa tosissaan miettimään uutta urosta, joitain ajatuksia aiheesta jo on, mutta päätöksiä en ole vielä tehnyt. Myy olisi siis tarkoitus astuttaa joko seuraavasta tai sitä seuraavasta juoksusta.

Jekku ja Hipsu mökillä

Hipsu ja Ninni

Keine Bergen, keine Welpen

Myy aloitti juoksunsa 2.6 ja koska astutusmatka suuntasi Saksaan saakka päätin varmistella tärppien oikean ajan progesteronitestien avulla. Ensimmäiset proget otettiin juoksun 10 päivä ja ne olivat vielä alhaiset 0,79. Eläinlääkäri arvio, että oikea astutusaika olisi ti-ke. Koska viikonloppuisin heillä ei saa otettua progeja, päätettiin varmistaa vielä perjantaina 12.6 uudella testillä, että ne ovat lähtenee varmasti nousuun.  Perjantaina testi näytti 2,1 ja arvio oikeista astutuspäivistä pystyi samana tiistai ja keskiviikko. Eläinlääkäri neuvoi, että koiran kanssa ei kannata kuitenkaan lentää ennen kuin se on ovuloinut, sillä lennosta aiheutuva stressi on usein aiheuttanut viivästyksen juoksun etenemiseen. Toisaalta hän sanoi, että ei kannata myöskään viivytellä, koska esim. torstai voi olla jo liian myöhäinen astutuspäivä. Tämä aiheutti tietenkin päänvaivaa mulle muutamaksi tunniksi, kun mietin, että mihin ajoittaisin lennon. Päädyin siihen, että lennämme sunnuntaina illalla, koska testi oli kuitenkin otettu perjantaina aamulla ja oletus ovuloinnista oli, että tapahtuu 2-3 vuorokauden kuluessa. Niinpä sitten lennot (omat ja koiran) varaukseen. Koiran lennon varus Finnairilla piti tehdä siten, että ensin soitto sinne ja kysely, että onko koneissa tilaa koiralle, sitten omien lentojen varaus netistä, jonka jälkeen uusi soitto Finnairille ja koiran lentojen varaus. Lauantaina ehdin vasta vuokra-auton varaamisen viidakkoon. Tajusin vasta silloin, että vuokra-auto firmat tekevät vuokrahinnan lisäksi katevarauksen luottokorttitilille sen varalta, että jos jotain sattuu. Tämä hinta olisi voinut olla yli 1000 euroa, joten seuraavaksi jouduin korottamaan luottokorttini rajaa.  Jekun vein hoitoon jo lauantaina, parhaaseen koirahotelliin Ellin hoiviin.

Nokka kohti Müncheniä

Sunnuntaina 14.6 sitten kävin aamupäivällä hakemassa Myyn ja päivällä lähdimme kohti Helsinki-Vantaata. Auto siellä parkkiin ja sain todeta, että parkkipaikalla ei ollut vaunuja, joten rinkka selkään (tässä kohtaa olin kovin tyytyväinen siitä, että päätin varuiksi pakata omat tavarat rinkkaan), lentohäkki kantoon ja koira kävelemään. Hiukan aikaa käveltyäni löysin onnekseni kärryn, niin matkanteko oli helpompaa. Myy sai samalla hiukan verrytellä ennen lentoa, kun kävelimme terminaaliin. Helsinki-Vantaalla löytyi helposti palvelutiski, jonne koiran kanssa piti mennä. Palvelu oli todella ystävällistä. Vesikuppi otettiin häkistä pois, kun ne kuulemma irtoavat kuitenkin, häkki turvatarkastettiin, Myy häkkiin ja ovi vielä nippusiteillä kiinni varmuudeksi. Myylle soitettiin vastaanottajat paikalle ja se lähti hissillä alas, turvatarkastajan saattamana. Koneeseen noustessa varmistin vielä lentoemänniltä, että onhan koira mukana. Kapteeni huikkas siihen, että ei aavistustakaan. Silloin hiukan kylmäs, mutta he lupasivat kuitenkin varmistaa asian ja tulla sitten kertomaan mulle. Näin he myös tekivät ja saatoin hiukan hengähtää. Koneessa viereen sattui raviharrastaja, jonka kanssa jutellessa matka sujui nopsaan.

Münchenissä kaksi setää, jotka olivat myös kovin avuliaita, toivat Myyn häkkeineen. Myy oli kovin iloinen kun päästin sen häkistä pois. Tullin nainen huikkasi vain, että mistä maasta tulimme ja kun vastasin, että Suomesta, niin hän sanoi, että kaikki kunnossa. Sitten suuntasimme etsimään vuokra-autofirmaa. Siellä pientä sohlausta vielä takuusumman ja vakuutusasioiden kanssa. Olin ottanut vuokravälitysfirmasta kaikki mahdolliset vakuutukset, mutta nämä myivät ”pakolla” vielä yhden vakuutuksen ja näin ollen katevaraus luottokortilta oli 500 euroa. Kun saimme paperit kuntoon lähdin etsimään autoa. Olin kovin iloinen, kun huomasin, että auto olikin viisi ovinen, vaikka oletuksena oli että se on kolmiovinen. Näin sain häkin näppärästi takapenkille. Tsekkasin auton vielä läpi ja löysin yhden naarmun, jota ei ollut raportissa, joten jouduin vielä etsimään vuokraamon hepun sieltä parkkihallista. Naarmu osoittautui liaksi, mutta vuokraamon heppu innostui, kun kuuli, että autossa oleva koira on Unkarista, koska hän oli itse unkarilainen. Näin ollen piti vielä kaivaa Myy näytille :) Sitten naviin osoite ja matkaan. Saksassa ajaminen oli mulle tuttua ajalta jolloin asuin siellä, joten perusperiaatteet olivat hallussa. Liikenne Saksassa on joustavaa, joten tilaa saa aina, jos huomaa olevansa väärällä kaistalla. Taustapeiliin täytyy vilkuilla usein, verrattuna Suomessa ajamiseen. Tai se ainakin auttaa siihen, että on paremmin perillä tapahtumista. Kolmikaistaisella moottoritiellä on hyvä pysytellä aina oikealla ja käyttää keskikaistaa ohittamiseen. Vuokra fabialla ei oikeastaan voinut ajaa yli 120km/h, koska sen ajo-ominaisuudet siinäkin vauhdissa olivat kamalat. Ärsyttävää oli se, kun rekat ohittelivat toisiaan ja silloin jouduin välillä ohittamaan niitä vasemmanpuoleista kaistaa käyttäen. Sinne mennessä täytyy olla tosi skarppina ja sieltä täytyy poistua heti kun mahdollista, koska se on se kaista jota ajavilla voi olla se 200km/h mittarissa ja ne autot tulevat sitten tosi nopsaan kohdille!

Navi vei hyvin perille ja noin yhdeksän aikaan saavuin Lindenfelteille. Monika ja Einstein olivat vastassa, Tamaksen ollessa töissä. Kävimme koirien kanssa pienen kävelyn. Myy vielä murras Einsteinille, emmekä päästäneet koiria vapaaksi. Monika laittoi hiukan iltapalaa ja sitten majoituimme Myyn kanssa heidän yläkertaansa jossa meillä oli käytännössä käytössä ”oma” asunto. Maanantaina aamulla Monika lähti opiskelemaan ja töihin. Tamas nukkui vielä, koska oli ollut yön töissä. Näin ollen lähdin Myyn kanssa lenkille ja kävelimmekin tunnin lenkin. Aamupäivällä sitten lähdettiin Tamaksen, Einsteinin ja Myyn kanssa lenkille. Koirat saivat juosta vapaana ja Tamas oli aivan innoissaan siitä, kun Myy meni uimaan, sillä Einstein ei mene veteen. Koirat tutustelivat, mutta Myy ei päästänyt Einsteinia vielä astumaan. Iltapäivällä teimme toisen, vielä pidemmän kävelyn, joka sujui aamupäivän lenkin mukaisesti. Tulipahan sitten Myyn kanssa käveltyä tuolloin maanantaina yhteensä melkein neljä tuntia. Väliajat annoimme koirien levätä ja onneksi sain heiltä wlan-tunnukset, niin pystyin surffailemaan puhelimella kaikki väliajat kun olimme Myyn kanssa yläkerrassa.

Välillä piti lepuuttaa kunnolla

Näkymä kylälle yläkerran ikkunasta.

Tiistaina uudet yritykset ja teimme myös kaksi lenkkiä jolloin koirat saivat juosta vapaina. Sisätiloissahan Myy ei päästänyt Einsteinia lähelleen. Tiistaina Myy ”seisoi” ja Einstein yritti astua sitä. Touhusta ei kuitenkaan tullut jostain syystä mitään, ehkä oli vielä liian aikainen päivä. Einstein ei antanut olla lähellä, kun se yritti astua, joten emme voineet auttaa yhtään esim. pitelemällä Myytä. Sovittiin siis, että kun jäävät nalkkiin, niin sitten vasta mennään pitämään Myytä. Myy leikki niin rajuja leikkejä että sai taklattua Einsteinin muutaman kerran nurin. Reppis vanha herra, morsian oli kuin kenguru :)

Myy hiukan testasi Saksan uimavesiä :)

Liebespaar

Tiistaina päivällä Tamas esitteli mulle ja Myylle lähikaupungin Günzburgin ja illalla kun Monika tuli töistä menimme käymään hiukan isommassa kaupungissa Ulmissa. Ulmissa kävimme katsomassa Tamaksen ja Einsteinin pelastuskoirayhdistyksen klubitalon ja rauniot. Molemmat olivat kiinni, eikä päästy lähempää katsomaan. Yhdistyksellä on kaksi autoa ja vene, joita käyttävät treeneissä ja hälytyksissä. Raunioiden lisäksi heillä on muutaman metsä, joissa treenaavat myös. Harmi kun meidän vierailuviikolla treenit olivat perjantaina, niin en päässyt niihin mukaan. Myy oli kyllä molemmilla kaupunkikierroksilla kuin kotonaan. Tamaksen autossa se nukkui selällään :D

Rauniorata

Klubitalo

Ulmin kirkontorni on Euroopan korkein.

Ulm

Ulm

Turisti Ulmissa

Ulm

Turisti katselee Tonavaa

Pakollinen turisti posetus 1. Ulm

Sen toisen Einsteinin lapsuudenkodin paikka

"Maailman vinoin hotelli"

Pakollinen turistiposetus 2. Günzburg

Pakollinen turustiposetus 3. Günzburg

Keskiviikkona aamulla vietiin koirat taas pellolle, astumisyrityksiä oli ja nyt hiukan jo sen näköistä touhua, että odotin jo koirien jäävän nalkkiin, mutta ei. Näin ollen päätimme soittaa Einsteinin kasvattajalle Müncheniin, koska hänen uroksensa oli varauroksena. Rouva W sanoi, että tule nyt mahdollisimman pian, koska on jo varmasti liian myöhäistä, kun hänen mielestään oikeat päivät ovat aina 12-14 juoksupäivä. Niinpä pakkasin kamat ja lähdimme kohti Müncheniä suunnitelmana ottaa sieltä sitten huone ja astuttaa vielä torstaina uudestaan Tonilla. Herra ja Rouva W olivat vanhoja, herra W varmaan oli 80-vuotias. Meidät kutsuttiin sisälle. Heillä oli Tonin (Einsteinin veli) lisäksi niiden emo, 16-vuotias ja Unkarista pentutehtaasta pelastettu 15-vuotias sokea cifranarttu. Sisällä ja puutarhassa Toni oli heti kiinnostunut Myystä, mutta Myy raivosi sille. Näin ollen päätimme lähteä puistoon. He pakkasivat kaikki koirat autoon ja sovittiin että ajan perässä. Puistossa lähdettiin kävelemään koirat vapaana rouva W:n kanssa edeltä ja herra W tuli perästä 16-v nartun kanssa, cifran jättivät autoon, koska se ei enää liiku niin hyvin. Myy ei päästänyt Tonia missään kohtaa lähelle. Herra W yritti pitää Myytä kiinni, mutta Myy ei ollut todellakaan yhteistyössä. Oli hiukan hurjaa, kun siellä tuli paljon koiria vapaana vastaan ja pelkäsin, että joku niistä tulee ja astuu Myyn. Rouva W sanoi, että on varmasti liian myöhäistä astuttaa, mutta kun kerroin että Einstein oli vielä aamulla yrittänyt, niin sitten totesimme vain, että Myy ei yksinkertaisesti rakasta Tonia. Rouva W sanoi, että ajamme takaisin heille ja soitamme Einsteinin paikalle ja herra W osaa kyllä auttaa sitten koiria. Tamasta ja Einsteinia odotellessa rouva W laittoi meille todella hyvää gulassikeittoa ja keskustelin herra W:n kanssa. Heillä on ollut aikaisemmin kolme kommondoria, kuvaz ja pyreneittenkoira. Hän puhui kommondorien huonosta tilanteesta, kun rotu kuoli lähes sukupuuttoon sodan aikana. Sain myös nähdä kuvia Einsteinista ja pentuesisaruksista. Emä on nuorena ollut maailmanvoittaja ja olikin ollut todella kaunis nuorena. Rouva W ei halunnut sille kuitenkaan enempää pentuja, koska se ei ollut ollut kovin hyvä emo. Rouva W tykästyi paljon Myyn ulkonäköön ja sanoi, että ehkä hänen täytyisi sittenkin vielä ottaa yksi mudi vielä, jos Myy saa pentuja.

Hiukan jännitti, että miten Myy suhtautuisi Einsteiniin tuolla, jossa se oli ollut niin kiukkuisena aikaisemmin päivällä. Mutta kun Einstein tuli ja hain Myyn autosta, niin Myy rentoutui heti kun se haistoi, että Einstein on talossa ja kun koirat näkivät toisensa, niin Einstein yritti heti astua ja Myy ”seisoi”.  Rouva W toisteli vain, että uskomatonta, uskomatonta, ei ollutkaan liian myöhä. Einsteinilla ja Myyllä oli tuollakin hyvä yritys, mutta eivät jääneet nalkkiin. Herra W:n eivät antaneet auttaa, Einstein meikein puri häntä, kun hän meni sohlaamaan koirien luo. Sitten mietittiin vielä, että jos kuitenkin siemennettäisi, koska Einstein on nuorena astunut normaalisti ja koirat ovat molemmat halukkaita. Soitin Marialle Hampuriin ja Maria neuvoi soittamaan Münchenin yliopistonklinikalle. Klinikka oli kuitenkin jo kiinni (tai ajanvaraus ainakin) eikä Einsteinin ”omalla” klinikalla tehdä siemennyksiä. Päätimme sitten, että ajamme takaisin Kötziin ja yritämme vielä illalla ja aamulla uudelleen. Näin teimme ja yritystä koirilla oli taaskin, mutta ei nalkkia. Torstaina päivällä, ennen kuin lähdimme Myyn kanssa kokeiltiin vielä viimeisen kerran ja silloin Myy alkoi jo olemaan hiukan kireämpi, eikä niin innokas enää. Torstaina aamulla oli hauska tapaus, kun Myy lähti kanin perään, mutta kani menikin päinvastaiseen suuntaan maissipellolla ja siellä suunnalla olikin Einstein vastassa. Ei vissiin sit kuitenkaan ollut suu auki odottamassa, kun saalista ei tullut :D

Olin varannut Münchenin lentokentälle reilusti aikaa ja onneksi, sillä matkalla olimme sitten ruuhkassa, koska moottoritiellä oli tapahtunut onnettomuus. Juuri ja juuri ehdin vielä yhden pikkukaupungin kauppaa ostamaan pienet tuliaiset. Sitten vielä sohlaukset autoa palauttaessa. Ensin ajoin vahingossa ohi viimeisestä bensa-asemasta, aika oli vähissä ja äkkiä takaisin. Kentän läheinen bensa-asema oli ihan täynnä autoja kun siellä oli kaikki vuokra-autojen palauttajat. Sain auton kuitenkin tankattua ja viime minuuteilla terminaaliin. Siellä meidät ajatettiin ihan piukkaan jonoihin ja siinä kävi sitten niin, että en saanut häkkiä pois takapenkiltä. Yksi autoja vastaanottava setä tuli sitten apuihin ja työnsi ja vekslasi fabiaa ja viereistä autoa niin, että saimme juuri ja juuri toisen takaoven auki. Kärryt parkkihallissa maksoivat euron, jota mulla ei tietenkään ollut ja niinpä sitten kannoin häkkiä varmaan kilometrin siellä kentällä. Münchenin päässä ei ollutkaan niin ystävällistä palvelua. Chek-innin mies oli ihan kypsänä, kun menin tiskille koiran kanssa ja sanoi naapurilleen, että hän ei tiedä mitä kuuluisi tehdä. Muutaman selvittelyn jälkeen pääsin kuitenkin viemään Myyn erikoismatkatavaroihin. Siellä oli kaksi henkilöä, jotka turvatarkastivat häkin ja myös mun rinkan. Nainen sanoi, että luuletko että sun viinipullot säilyvät ehjänä. Sanoin, että yritin pakata ne hyvin, mutta tiedän että riski on olemassa. Hän sanoi, että ne hajoavat taatusti, koska laukkuja heitellään niin rajusti. Myyn häkki laitettiin hissiin ja Myy sinne. Hiukan jäi outo olo, kun nämä henkilöt puhuivat keskenään ja toinen oli sitä mieltä, että sinne alas kuuluu soittaa, että koira tulee jotta joku on vastassa ja toinen sanoi että kait siellä aina joku on. Koneeseen noustessa pyysin taas lentoemoja tarkistamaan että koira on mukana.

Helsinki-Vantaalla sain Myyn nopsaan kun muutkin matkatavarat tulivat, mutta siellä ei saanut ottaa koiraa heti häkistä vaan vasta tullin jälkeen, koska tullimiehet ovat kuulemma pahana, jos koiria kävelee siellä. Käveltiinkin telkusta tuttujen hahmojen ohi ja Myy pärräsi häkistä hiukan tullikoiralle. Tullikoiran ohjaajaa hymyilytti kun sanoin Myylle, että ei saa idoleille pärrätä. Terminaalissa olikin vastassa Sini ja Mikko ja Myy antoi koko terminaalin kuulla kuinka ihana hänestä oli nähdä omat ihmisensä! 

Matkan varmuusvälineitä; jos puhelin hajoaa, jos navi hajoaa, jos nilkka on kipeä, jos tulee nälkä :)

Paras matkakaveri

Tulipahan siis käytyä Saksassa ja nyt on erittäin pieni mahdollisuus, että Myy olisi tullut kantavaksi. Olin etukäteen ajatellut että reissussa on isot riskit, kun narttu voi olla stressissä ja uros on vanha, eikä sen spermanlaadusta ollut tietoa, koska omistajat eivät halunneet että sitä viedään eläinlääkäriin sen vuoksi. Mutta se tuli yllätyksenä, että astumiset eivät onnistuneet. Ehkä uroksella oli jo jotain vanhuuden vaivoja. Todella harmi, koska Einstein osoittautui livenä oikein kivaksi ja kiltiksi mudiurokseksi joka oli ikäisekseen hyvässä kunnossa. Myös Tamas olisi halunnut pennun (vaikka Monika sanoikin että heille ei tule enää koiraa). En myöskään ehtinyt näkemään Alppeja, koska tarkoituksena oli ajaa niitä katsomaan keskiviikkona, mutta se päivä menikin sitten Münchenissä. Ekana ajatuksena itsellä oli, että tämän vuoden kokemusten perusteella (ja sen että olen aikaisempina vuosina hylännyt jo Mantan ja Liinun jalostuksesta) jätän nämä kasvatushommat muille. Myy oli kuitenkin niin super tuolla reissussa, hyvä hermoinen ja toimintakykyinen, että kyllä mä vaan haluaisin itse sen pennun. Myös Monika ja Tamas ihastuivat Myyhyn tosi paljon ja vitsailivat, että he voisivat ostaa sen, jostain syystä Sini ja Mikko eivät suostuneet ;) Monika ja Tamas olivat todella vieraanvaraisia ja mukavia. Ja sentään palan Saksaa sain kokea, kun syötiin aika saksalaisia ruokia ja tietysti myös bretzelit ja weissbierit tuli taas koettua.